Street Team

Street Teamin, eli STn on tarkoitus tuoda esille katukuvassa sen edustamaa yhtyettä. Lisäksi ST pyrkii viemään yhtyeen musiikkia eteenpäin, jotta se saisi enemmän kuulijoita ja mahdollisia faneja.

Toimintaa voi harrastaa myös netissä, lähettämällä keikkapyyntöjä yhtyeestä eri tapahtumiin, klubeihin, baareihin tai vaikkapa nuorisotiloille. Lisäksi foorumeilla voi aloittaa uusia topiceja, eli aiheita, joiden kautta voi herättää keskustelua ko. yhtyeestä.

T.A.Pn Street Team on poistanut omasta käytöstään nettitiimin ja katutiimin merkityksen, jolloin jokainen voi toimia samoissa tehtävissä. Pisteitä ei myöskään ole käytössä, vaan työskentelystä palkitseminen tapahtuu yhteisesti, jolloin ketään ei nosteta erikseen jalustalle. Ilmoittaminen tehtävien suorittamisesta ei ole pakollista.